09.09.2009
Bakemonogatari 09

by Khibz


Päätin blogittaa tämän yksinäisen ja hyvin hyvin randomin jakson ihan siitä ilosta että saan blogitettua jakson numero 9 päivänä 09/09/09. Ja siksi koska en jaksa tehdä noita matikan läksyjä loppuun. Ja osittain myös siksi että Shaftin sarjoja on niin huisin hauska skriinittää. Animen juoni toistaiseksi on se että meillä on lukiolaispoika Koyomi joka kohtaa erilaisia tyttöjä ja päätyy ratkomaan näitten yliluonnollisia ongelmia. Edellisessä arcissa mukaan liittyi tomboylesbotyttö Kanbaru, jonka lisäksi Koyomin haaremiin kuuluvat myös yandere-tsundere-kuudere Senjougahara sekä rillipää Tsubasa. Huisia

Koyomi ja Kanbaru on menossa johki bambupöpelikön keskellä olevalle pyhäkölle viemään sinne jotai paskaa ja ohittavat matkalla SALAPERäISEN TYTöN ja vähän kelaa että onko nähnyt likan aikaisemminkin. Sitten vähän smalltalkia josta en jaksa kirjottaa koska se ei nyt liity tän jakson tapahtumii ketunkaa vertaa. Kaksikon päästyä pyhäkölle Kanbaru alkaa käyttäytyä ouuuudosti mutta selittää että häntä vain väsyttää hieman. Lähistöltä kuitenkin löytyy eräs pyhitetty puu, jonka runko on naulattu täyteen verisiä käärmeenkappaleita nami nam. Koyomilla sytyttää randomisti että heidän aiemmin näkemänsä tyttö on hänen wanha tuttavansa ja pikkusiskonsa ystävä Nadeko Sengoku.



Seuraavana päivänä Koyomi hengaa Tsubasan kanssa kirjakaupassa etsimässä jotain opuksia joita tarvitsee jatko-opintojen suunnittelua varten taijotain. Hän kertoo eilisestä hilpeästä käärmelöydöstään, jolloin Tsubasa paljastaa että kyseinen pyhäkkö on itse asiassa kyhätty erästä käärmejumalaa varten. Tsubasa myös kummastelee miten Koyomi on yhtäkkiä niin läheinen Kanbarun kanssa että he ihan, uuuh, kävelivät käsi kädessä. Koyomi selittää saaneensa Senjougaharalta käskyn olla kiltti Kanbarulle ja sillee. Tsubasa vastaa tähän AHHH NYT PUSSAAN SUA NO EN NY KAI JUST KIDDING LOLOLO -trollauksella ja sanoo, ettei Koyomin kannattaisi kaveerata niin paljoa kaikkien kanssa. koska haaremisarjat on paskoja. Nuoret juttelevat vielä vähän siitä mitä aikovat tehdä lukion jälkeen ja Tsubasa kertoo lähtevänsä eeppiselle kahden vuoden shounenretkelle, mutta saakin yllättäen päänsärkykohtauksen out of nowhere ja kipittää pois.

Koyomin jäätyä aivan roneryksi hän huomaa hyllyjen välissä hilluvan Nadekon tutkimassa käärmeiden kirouksista kertovia kirjoja! Hmmm! Koyomi päättää soittaa Kanbarulle, selittää tilanteen ja kutsua hänet uudelle pyhäkköreissulla. Illalla pyhäkölle palattuaan he löytävät, kas vain, Nadekon yrittämässä puukottaa käärmeparkaa. Koyomi ja Kanbaru vievät Nadekon pojan asunnolle, jossa loli ryhtyy strippaamaan paljastaen puhtaan neitseellisen (???!!1) kehonsa ja siinä olevat salaperäiset käärmeennahkakuviot. Nadeko niiskuttaa ja blushailee niin että housut pois ja pyytää Koyomi-oniichania auttamaan kirouksen poistamisessa.



Lisää ei tule koskaan ahahaha
Jostain syystä evotin ja tallensin kaikki skriinit .JPGnä. No mite vaa