06.07.2011Sarja-arvio: Natsu no Arashi!
by Misdre
|
06.07.2011 Sarja-arvio: Natsu no Arashi! by Misdre |
  
pahoittelen heti alkuun että skriinit on kolmea eri kokoa kun ne on vähän mikä mistäkin saucestaKun en uudelta kaudelta sellaista saanut (koska molemmat vaihtoehdot on niin PASKOJA) niin tein sitten arvostelun pari vuotta sitten tähän aikoihin loppuneesta kesäisestä huutomerkksarjasta. Natsu no Arashi! perustuu Jin Kobayashin (School Rumble) samannimiseen mangaan ja tuotannosta vastaa SHAFT Shinboineen kaikkineen. Jaksoja on 13 ja perään toiset päälle, mutta toista kautta en kyllä ole katsonut (enkä varmaan jaksa katsoakaan vaikka se tarinaa täydentääkin) joten kirjoitan vain ensimmäisen pohjalta. Itse jätin alunperin koko homman sikseen heti ensimmäisessä jaksossa (nyt uudelleen sen nähtyäni en ihmettele miksi) joten en ennakkoon tiennyt koko sarjasta paljoa mitään.. Päätin sen nyt jälkikäteen kunnialla katsoa läpi koska a) kesä ja b) studio nyt ainakin varmistaa että visuaalisesti hupia riittää. Saisin tehtyä aika hienon "what I watched - what I expected - what I got" -kuvan, mutta olen laiska horo enkä jaksa vääntää sellaista, joten sanottakoon vaan, ettei Natsu no Arashi ollutkaan ihan niin "kesäinen sekoilukomedia" kuin luulin....... Yritin pitää esittelyn aika spoilerivapaana.
Mitään varsinaista etenevää tarinaa ei oikeastaan ole, vaan sarja koostuu suurimmaksi osaksi hahmojen esittelystä. Kehyskertomuksena pääpoika Hajime Yasaka muistelee 13-vuotisena viettämäänsä kesää, jolloin tapasi Ark-nimisessä kahvilassa työskentelevän Sayoko "Arashi" Arashiyaman, 60 vuotta sitten toisen maailmansodan pommituksissa kuolleen tytön. Mystisestä syystä Arashi jäi kummitukseksi maan päälle ja ainoa seikka, joka erottaa hänet tavallisista ihmisistä, on että hän pystyy muodostamaan kosketuksen kautta yhteyden miehiin ja matkustamaan ajassa heidän kanssaan. Näin hän sitten tekee Hajimen kanssa. Sarjan edetessä esitellään lisää Arashin kaltaisia tyttöjä sekä muutenvaan jollain tapaa asiaan liittyviä ja kahvilassa työskenteleviä tyyppejä. Pieni sivujuoni saadaan aikaan näistä yhden sukupuolikriisistä. Jaksot jakautuvat aika jyrkästi niihin, joissa aikamatkustus otetaan huumorilla, ja niihin, joissa mennään takaisin sodan aikaisiin pommituksiin. Sarjaa näkemättäkin voi varmaan kuvitella miten, tuota, bipolaarinen lopputulos siitä syntyy. Täytyy myöntää että olin itse aivan ällikällä lyöty heti toisessa jaksossa, joka alkoi aivan eri sävyyn kuin ensimmäinen - joka puolestaan paljastuikin ajallisesti johonkin sarjan loppupuolelle sijoittuvaksi sekoilufilleriksi. No olisihan se pitänyt arvata kun Shinbo on ohjaksissa. Natsu no Arashi onnistuu vaikuttamaan jotenkin vaatimattomalta, mutta homman edetessä tuleekin vastaan hurja määrä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja monimutkaisia aikaparadoksijuttuja. Satun itse olemaan täysi homo paradokseille joten yllätyin oikein positiivisesti. Ainoaksi suuremmaksi miinuspuoleksi jäävät huumorijaksot, joista osa ei vain ole hauskoja (muunmuassa ensimmäinen jota taas tälläkin kertaa katsoessa jo hetken mietin, että pitäisiköhän sittenkin antaa olla, ei tää oo mun juttu). Osa sen sijaan on hyvinkin viihdyttäviä - kuten jakso jossa hahmot käyvät teorioimaan mitä tapahtuu, jos pilaantuneen maidon vie muutaman kuukauden ajassa taaksepäin.
Hajime on melko tavallinen "hyväsydäminen idiootti" -tyypin päähenkilöpoika, joka möläyttelee mitä lystää kenelle lystää ja on täysin tilannetajuton. Kuten tällaisten hahmojen kanssa yleensä käy, puolet ajasta tykkään Hajimesta ja puolet ajasta se on aivan saatanan ärsyttävä. Arashi on ihan hauska tapaus osittain menneisyyteen ajatustasolla jämähtäneenä. Hän on kuudenkymmenen vuoden ajan matkustellut toisen maailmansodan vuosiin pelastamaan siviilejä varoittamalla näitä tulevista pommituksista. Kahvilan muita työntekijöitä ovat Arashin kanssa samaa koulua käynyt silloinen saksalainen vaihto-oppilas Kaja ja tämän kanssa ystävystyvä hideyoshimainen Jun (jonka oikea sukupuoli kyllä paljastuu melko aikaisessa vaiheessa mutta pysyn nyt siitä silti hiljaa tässä ihan periaatteen vuoksi), sekä kahvilan suurisuinen omistaja josta itselleni tulee Furikurin Haruko kummasti mieleen. Muita hahmoja ovat alkuun nimetön miesetsivä joka näyttäisi puolet ajastaan jahtaavan Arashia ja loput puolet seikkailevan jotain omiaan, kaksi muuta tyttöä, Yayoi ja Kanako, jotka joka jakson alussa ja lopussa ja toisinaan keskelläkin käyvät samanlaisen dialogin (jossa ainakin oman käsitykseni mukaan referoitiin SHAFTin muita sarjoja) ja paljastuvat myöhemmin Arashin ja Kajan koulukavereiksi, sekä... öö... relevantteja mieshahmoja esim kaksi sellaista jotka joka jaksossa vain istuvat kahvilassa pyytämässä suolaa Myönnän että tovi meni tykästyä hahmoista yhteenkään, mutta loppujenlopuksi ne ovat kaikki aika hurmaavia. Onhan se aina positiivinen yllätys, kun mielenkiinnottomalta tai typerältä vaikuttava hahmo paljastuukin jotenkin erikoiseksi.
Omasta mielestäni ainakaan NnA (sori vammainen lyhennös) ei oikeastaan näytä niin paljoa SHAFTin sarjalta kuin saattaa olettaa (mutta kuitenkin enemmän kuin köh eräät köh dance in the vampire bund köh). Se kun on niin kauhean........ liikkuvainen sarja. Kikkailevia kuvakulmia, kauniita taivastaustoja ja omituisia filttereitä kyllä löytyy, niin ettei tämä ihan outolintu ole, mutta animaatio- ja piirrosjälki ei oikein muistuta normishaftia.. älkää pyytäkö perustelemaan enempää se vaan on mututuntuma Yksi itselleni hauska seikka on miten erilaiselta jokainen hahmo näyttää. Designeista tykkään muutenkin, etenkin Arashin ja Kajan kontrastisista väreistä. Mitään järkeä siinä ei tietenkään ole että toisella on punaiset silmät ja toisella valkoinen tukka. mut kuka kaipaa järkeä animehahmoihin
Ken Satoun säveltämästä soundtrackista tykkäsin oikein paljon, harmi vaan ettei kukaan ole vaivautunut laittamaan nettiin esimerkkejä. Sarjan kaikista intensiivisimmistä kohdista onnistuttiin musiikeilla tekemään entistäkin ehompia ja sitä kautta ne jäivät mieleen, näinhän sen pitäisi aina olla. Löytyy viuluja ja mitä lie ihme tiukuja ja oopperalaulua ja kaikkea mukavaa. Kahvilassa soineista sävellyksistä tulee minulle hieman Professor Layton -pelit mieleen mutta saatan olla vaan outo
Seiyuukastista voisin kirjottaa ties mitä TL;DR:ää mutta taidan säästää kaikki siltä. Joka tapauksessa, kasti koostuu suurimmaksi osaksi SHAFTin vakiolellikeistä (Ai Nonaka ja uudempina esim. Chiaki Omigawa) että School Rumble -animessa mukana olleista (Yuuko Sanpei, Hitomi Nabatame).
No ensinnäkin mainitsen etten jaksanut kiinnostua Shiraishin laulamista endingeistä joten ei ole muuta sanottavaa kuin että videot on tyylitelty hauskasti ja meno on tosi retroa ja silleen Openingin (Omokage Lucky Holen "Atashi Dake ni Kakete") ensi kertaa nähdessäni olin lähinnä "...... ok..", mutta niin sitten vain aloin lämmetä sille ja loppujenlopuksi päädyin popittamaan ihan kybällä. Video tai kappale yksinään eivät ihmeemmin vakuuta mutta niin vain kokonaisuus saa kaiken näyttämään ja kuulostamaan paremmalta. Pakko aina tuijottaa hypnoosissa miten hahmojen liikkeet menevät täydellisesti musiikin tahtiin. Video näyttää sarjan teemaan sopivasti vähän oldschoolilta ja, kaiken päälle, jotkut ahkerat japanilaiset ovat tehneet havainnollistavan taulukon siitä miten melkein joka ikinen hahmojen asento openingissa on referenssi oikeisiin kuviin jotka on ilmeisesti jotain oldschool julkkisten.. postereita tai jotain vastaavaa. Kyllä sain uuden kesäbilebiisin AtashiDakesta. Tässä ainakin toistaiseksi toimiva linkki koko tunnariin kun ei sitä kuitenkaan kukaan muista
Lyhyestä virsi kaunis, kyllä Natsu no Arashi on ihan katsomisen arvoinen, etenkin jos on kesä ja tykkää aikamatkailusta. Ensimmäisen jakson voi melkeinpä kyllä jättää kokonaan katsomatta, vaikka viimeinen menettääkin silloin merkityksensä - molemmat ovat kuitenkin juonen kannalta täysin turhia sekoiluja. Harkitsen vielä sitä toisen kauden katsomista myöhemmin, mutta en vain yleensä jaksa istua Shaftin sienihumalan läpi useamman kauden verran.
Miinukset: |
